Mikä aiheuttaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön?

Monille kaksisuuntaisesta mielialahäiriöistä kärsiville ja heidän läheisilleen on tärkeää löytää syitä sairastumiselle. Sairauden syntymekanismeja ei toistaiseksi tunneta, mutta tiedetään, että sen taustalta löytyy joukko biologisia, perinnöllisiä ja ympäristöön liittyviä tekijöitä. Kyseisillä tekijöillä on katsottu olevan vaikutusta myös sairauden kulkuun, sillä ne määrittävät pitkälti myös sen, milloin sairausjaksot alkavat ja miten usein niitä esiintyy.

Asiantuntijoiden mukaan kaksisuuntainen mielialahäiriö on psykiatriseksi sairaudeksi poikkeuksellisen biologinen. Sen arvellaan olevan monin psyykkisin oirein ilmenevä aivojen kemiallinen häiriö, joka syntyy aivoissa olevien välittäjäaineiden, kuten noradrenaliinin, serotoniinin ja dopamiinin välisestä epätasapainosta. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy myös vahva perinnöllinen alttius, joka on pystytty osoittamaan tieteellisesti muun muassa tutkimalla identtisiä kaksosia.  Lisäksi erilaiset stressaavat elämäntilanteet tai alkoholin ja muiden päihteiden runsas käyttö voivat laukaista sairauden.